Uutiset

Sunnuntai, Syyskuu 23, 2018, 13:06

Historic-rallien kausi 2018 on enää yhtä kisaa vaille valmis. Tänä viikonloppuna Elban saarella, Italian ja Korsikan välissä ajettiin sarjan seitsemäs osakisa, missä suomalaisedustuksesta vastasi vain pari Sverre Norrgård–Ari Koponen ikäkategoriassa 1.

Historicien EM-sarjassa kilpailijoiden loppupisteisiin lasketaan kuuden parhaan kisan tulos kahdeksasta. Helsinkiläisellä Sverre Norrgårdilla oli Elban osakisassa mahdollisuus kasvattaa pistepottiaan, sillä mies oli osallistunut vasta neljään ralliin. Pahimmilla vastustajilla, kategorian pistejohdossa ennen Elbaa olleella Antonio Parisilla sekä pistekakkosella Carlo Fioritolla pisteitä oli jo viidestä kisasta.

Parisin 81 pisteen etumatka olisi ollut Norrgårdille ehkä tavoittamattomissa, mutta Fioriton 65 pisteeseen oli eroa ennen Elbaa vain yhdeksän pistettä.

Alku näytti hyvältä

Norrgård lähti heti ensimmäisestä pätkästä täysillä haastamaan italialaista, Norrgårdin kanssa samanlaisella BMW 2002 TI:llä ajavaa Fioritoa. Suomalaispari oli pätkällä kolmanneksi nopein ja Fiorito jäi jo lähes puolen minuutin päähän vajaan 13 kilometrin mittaisella erikoiskokeella. Kakkosella Fiorito jäi 6,3 sekuntia lisää, joten yötauolle tultaessa Fiorito oli Norrgårdin jälkeen neljäntenä, yli puoli minuuttia perässä.

Lauantain ensimmäisellä, mutta koko kisan kolmannella pätkällä Norrgård oli Parisin jälkeen toiseksi nopein, nyt ero Fioritoon kasvoi 20,6 sekunnilla.

Neljännellä pätkällä Norrgård jäi Parisin pohja-ajasta vain 5,9 sekuntia. Fiorito hävisi suomalaisparille 10 sekuntia lisää. Tässä vaiheessa Parisi oli jo karannut muilta. Norrgård oli ennen viimeistä pätkää kategoriassaan kakkosena, noin minuutin Fioritoa nopeampana. Viidenneltä, noin 22,5-kilometriseltä pätkältä Norrgård ei enää maaliin asti päässyt.
”Vaihdelaatikko petti. Nyt harmittaa, kun olin jo saanut hyvän eron tehtyä Fioritoon. Mutta tämä on motorsportia, ei voi mitään”, raportoi Norrgård Elban saarelta.

Antonio Parisi Porsche 911 S:llä voitti Elbassa yli viidellä minuutilla ennen Carlo Fioritoa. Saksalainen Heiko Dlugos Escort TC:llä oli kolmas, eroa voittajaan ehti kertyä jo lähes 7,5 minuuttia.

Norrgård–Koponen silti EM-pronssissa kiinni

Kun enää päätöskisa lokakuun puolivälissä Unkarissa on enää jäljellä, Antonio Parisi johtaa 101 pisteellä. Hänellä on nyt pisteitä jo kuudesta kisasta, heikoin pistemäärä (11) tuli Rally Alpista, joten maksimissaan italialainen voinee kasvattaa pistesaldoon yhdeksällä pisteellä. Sama tilanne on myös Fioritolla; pisteitä kuudesta kisasta, joista heikoin toi 12 pistettä. Näyttäneekin siltä, että Parisi on jo tässä vaiheessa varmistanut mestaruutensa.

Sverre Norrgård sekä kartturi Ari Koponen voivat teoriassa kasvattaa pistepottinsa 77 pisteeseen, mikä riittää molemmilla EM-pronssiin, vaikka kärkikaksikko ei Unkarin kisaan osallistuisikaan. Neljäntenä olevilla Heiko Dlugosilla ja Suomen Pekka Anttalaisella on 26 pistettä, millä ei pysty enää uhkaamaan Norrgårdin kolmatta sijaa.

Tämän kategorian muut suomalaiset, pistetaulukon kympin sakissa olevat Jari Hyvärinen ja Elias Kivitila eivät Elballa ajaneet.

Muut ikäkategoriat ja suomalaissijoitukset

Kategoriassa 2 pieksämäkeläinen Vesa Rissanen putosi pistetaulukossa odotetusti viidenneksi, sillä hän ei Elba Ralliin osallistunut. Pistejohdossa on unkarilainen Laszlo Mekler 66 pisteellä. Amerikkalainen Iain Dobson on kolmen pisteen päässä kakkosena ja italialainen Pietro Corredig on vain pisteen Dobsonia perässä. Maurizio Pagella on kahdessa viimeisessä EM-osakisassa kohennellut sijoitustaan pistetaulukossa ja nousi nyt Elban jälkeen neljänneksi. Eroa Corredigin kolmanteen sijaankin on kuitenkin jo 19 pistettä.

Suomalaisista Ville Silvasti osallistui Tsekin osakisaan ja sai sieltä 11 pistettä, mikä oikeuttaa 10:nteen sijaan. Muissa osakisoissa Silvasti ei ole tässä kategoriassa ajanut.

Kategorian 3 pistetaulukossa edelleen Elban jälkeenkin neljäntenä olevalla Jukka Aromaalla voisi olla teoriassa mahdollisuus nousta jopa EM-pronssille. Aromaan edellä yhdeksän pisteen päässä on italialainen Alberto Battistolli, nimimerkillä ajavan ”Luckyn” poika, joka vasta aloittelee ralliuraansa. Ensimmäinen EM-ralli hänelle tänä vuonna oli EM Lahti Historic, minkä jälkeen poika on tehnyt vakuuttavaa työtä. Elbaltakin nuorukainen nappasi 18 pistettä, mitkä kasvattivat pistepotin 46:een. Unkarin ilmoittautuminen ei ole vielä päättynyt, joten ei ole tietoa, ketkä sinne lähtevät. Teoreettisesti voinee jälleen pähkäillä, että mikäli Battistolli Unkarissa keskeyttää ja Aromaa ajaa maaliin saaden pisteitä vähintään 10, nousee vihtijärveläinen kolmanneksi.

Euroopanmestaruudesta ja EM-hopeasta ikäkategoriassa 3 taistelevat vielä itävaltalainen Karl Wagner ja unkarilainen Ferenc Wirtmann. Tällä hetkellä miesten piste-ero on 11 pistettä. Wagnerilla on pisteitä jo kuudesta kisasta, mutta joutuu pudottamaan loppupisteistään vain yhden pisteen pois. Wirtmanilla pisteitä on viidestä, joten hän saa Unkarissa kaikki pisteet laskea mukaan.  

Suomalaisista Pentti Veikkasen kausi on ollut täynnä teknisiä ongelmia ja hyvinkääläinen onkin jättänyt Lahden osakisan jälkeen kaksi kisaa väliin. Pisteitä on 24 ja sijoitus pisteissä 8:s.

Kategoriassa 4 Harri Toivonen keikkuu edelleen pistetaulukon neljäntenä 38 pisteellä, vaikka jätti sarjan kesken jo ennen viidettä, Lahden kisaa. Ville Silvasti vaihtoi kategoriaa ja Lahden tuomat voittopisteet oikeuttavat sijalle 7. Risto Laine on pisteissä Silvastin jälkeen kahdeksantena Lahden kakkossijan tuomien pisteiden turvin. Jari Latvala löytyy taulukosta 11:ntenä kolmella, vain osallistumisesta saatujen pisteiden kanssa. Tuomo Liukkonen oli mukana Tsekin kisassa, mutta keskeytti siellä, joten pistesaldo on tasan 1.

Norjalainen Valter Jensen johtaa 71 pisteellä ennen Iso-Britanian Timo Jonesia, jolla on 53 pistettä. Ranskan Serge Cazaux on kolmas 40 pisteellä.

Tiimien välisessä kisassa Historic Rally Club Finland on kolmantena 115 pisteellä, eikä tietenkään pystynyt pitämään kakkossijaansa vain Norrgårdin avulla. Scuderia Coppa Amici johtaa 164 pisteellä ja Rododendri Historic Rally -tiimi on 20 pisteen erolla kakkosena.

Vahvasti näyttänee siltä, että tiimikisassa Suomeen mitali olisi tulossa. Paljon on kiinni siitä, kuinka moni suomalaispari osallistuu Unkarin osakisaan, joka ajetaan lokakuun puolivälissä Mecsek Rallyen merkeissä. 

 


Historic Rally Club Finland ry, Copyright (c)2017, All Rights Reserved.
Osumalaskuri: 1235263