Uutiset

Maanantai, Tammikuu 23, 2023, 09:57

Kun vuonna 2022 pisteille ykkösryhmässä ajoi kahdeksan autokuntaa, on viiden kilpailijaparin osallistuminen vuoden 2023 avausosakilpailuun Hankasalmella hyvä määrä. Yleisesti kun oli nähtävissä, että nykyinen maailmantilanne; korkea sähkön ja polttoaineen hinta yms. inflaatiot, vaikuttanevat osallistujien lukumäärään. Uusia haastajia tänä vuonna ovat Sami ja Minna Leino sekä Markku Hakala ja Jari Männistö.

Luokassa 1 ei tällä kertaa ollut osanottajia.

Luokassa 2 Jämsän Äijien Sami ja vaimonsa Minna Leino lähtivät 1300-kuutioisella Sunbeam Avengerilla elämänsä ensimmäistä kertaa rallia ajamaan. Sami on ollut aiemmin kartturinakin, mutta Minnalle kaikki on uutta. Kumpikin oli maalissa perin tyytyväisiä päiväänsä.
”Voi veljet, tää on ihanaa”, tokaisi Sami heti ensimmäiseksi.
”Myhinpää oli aivan uskomattoman hieno. Etukäteen se kyllä jännitti ja melkein pelottikin, mutta nyt voin sanoa, että ihan turhaan.”

”Vauhtia voisi aina olla vähän enemmän, mutta auto toimi hienosti ja kartturi toimi aivan täydellisesti, ei virheen virhettä. Kuljettaja sen sijaan ei ihan virheettömästi.”

Ja sattuihan sitä heillekin sellaisia ”ensikertalaisten juttuja”.
”Toisella tankkauskerralla bensatankin korkki jäi minulta auki. Bensan hajua tuli autoon sisään, se vähän sotki pasmoja.”

”Ei saatu takanatulevalle lisäminuuttia meidän väliin. Ja pätkällä olin sitten liian kiltti ja pysäytin, että isommalla autolla ajava pääsi ohi. Kilometrin ajon jälkeen nähtiin, että mies oli sitten siellä hangessa”, kertasi Leino, joka kuitenkin paljasti, että tämä oli eka kisa ikinä, muttei vika.

Forssan Seudun UA:n Markku Hakala Corollalla on taas pienen tauon jälkeen palannut takaisin HRT-kisoihin Hankasalmella kartturina toimineen Jari Männistön kanssa. Hakala ajoi ykköselle, noin seitsemän kilometrin avauspätkälle luokan pohja-ajan. Ensikertalainen Leino jäi 5,4 sekuntia. Leino näyttää hyvin päässeen ”juonesta kiinni”, kun tasaiseen tahtiin ero Hakalaan kasvoi. Noin 80 ek-kilometrin aikana eroa tuli noin puolitoista minuuttia.

Luokassa 3 Jämsän Äijien pari Raimo Lindén-Toni Repo olivat 1600-kuutioisella Toyota Celicalla luokkansa ainoa autokunta, joka myös tuli maaliin.

Luokassa 4 ykkösryhmän hallitseva mestari Pekka Salenius luottaa edelleen 2-litraiseen Opel Asconaansa. Viimevuotinen kartturi oli vaihtunut ja nyt konttoripäällikön hommia hoiteli Harri Kuniala HRF:sta. Salenius kävi kovaa keskinäistä kisaa FoSUA:n Alfa-Romeo-kuljettajan Panu Pitkäsen kanssa, ja samaa odotetaan tältä vuodelta. Revontulirallissa taistelu päättyi kesken Pitkäsen EK:n 4 ulosajon vuoksi.
”Hyvin päivä meni, eikä edessä menneistä kilpailijoista mitään haittaa ollut. Panuhan se oli sitten niin syvällä hangessa, ettei ihan heti sieltä pois päässyt.”
”Myhinpää oli aivan mahtava, vaikken yleensä tykkää isoista teistä. Tämmöiselle autolle se oli liian nopeaa”, totesi Salenius.

-kk

Pistetilanne osakilpailun 1/7 jälkeen:
Ykkösryhmä
Kuljettajat
1. Sami Leino AUK Jämsän Äijät lk 2 Sunbeam Avenger pisteitä 12
1. Pekka Salenius LMM lk 4 Opel Ascona i 2000 pisteitä 12
3. Markku Hakala FoSUA lk 2 Toyota Corolla pisteitä 10
3. Raimo Lindén AUK Jämsän Äijät lk 3 Toyota Celica 1600 pisteitä 10
5. Panu Pitkänen FoSUA lk 4 Alfa Romeo Alfetta GTV 2.0 pisteitä 1

Kartturit:
1. Minna Leino AUK Jämsän Äijät lk 2 pisteitä 12
1. Harri Kuniala HRF lk 4 pisteitä 12
3. Jari Männistö FoSUA lk 2 pisteitä 10
3. Toni Repo AUK Jämsän Äijät lk 3 pisteitä 10
5. Jorma Virkki FoSUA lk 4 pisteitä 1


Apu & Tuki