Uutiset

Lauantai, Tammikuu 21, 2023, 18:41

Hankasalmen ympäristössä ajettu Revontuliralli oli pitkästä aikaa todellinen talviralli. Historic Rally Trophy -sarjan 2023 ensimmäinen osakilpailu maittoi kuljettajille todella hyvin. Kohtalaiset lumipenkat sekä pohjiltaan jäiset, mutta jonkin verran lumipöperöiset tiet karsivat hyvin jyvät akanoista. Viisi erikoiskoetta yhteispituudeltaan 80 km pisti miehet ja autot ei niinkään koville, mutta taitoa ja malttia vaadittiin kunnollisen tuloksen saamiseen.

Ennakkoon reittiin tutustuvista kilpailijoista, ns. nuottisarjalaisista reitin vaatimukset selvitti tänään ylivoimaisesti parhaiten Rovaniemen Urheiluautoilijoihin kuuluva Ville Ruokanen.
”Kaikki meni tänään todella nappiin. Nuotti oli hyvä ja auto toimi, tiet olivat hienot ja mukava oli laskea menemään”, iloitsi Ruokanen maalissa.
”Usein on autot purkautuneet kesken kisan jostain, mutta nyt saatiin auto tuotua ehjänä perille. Superhieno päivä oli. Neljä vuotta tähän on yritetty päästä, nyt saatiin ihan rentona laskea menemään ja keskittyä ajamiseen ja nuottiin. Oli todella mahtavaa.”

Ruokanen ajoi pohjat kaikille pätkille ja oli maalissa nuottisarjassa kakkoseksi sijoittunutta Jari Latvalaa reilut 3,5 minuuttia nopeampi.

Latvala ei kakkossijaansa kuitenkaan helpolla saanut, sillä naarajärveläinen Timo Markkanen pisti miehen tiukoille. Latvala ehti jo kakkosserikoiskokeen jälkeen johtaa Markkasta noin 10 sekunnilla, mutta kolmosella tilanne kääntyi hetkeksi toisin päin. Latvala putosi Markkasen taakse 1,1 sekunnin päähän. Nelosella ero kasvoi jo 13,7 sekuntiin Markkasen eduksi. Niin vain Latvala kiristi kuin kiristikin viimeisellä sen verran paremmin, että maalissa Markkasen oli taipuminen 2,2 sekunnin päähän.

Janne Kanerva keskeytti johtoasemassa

Ilman nuotteja ajavien luokissa päivän nopein oli Mäntsälän MK:n Sami Vuorinen, jonka ero kakkoseksi sijoittuneeseen Jyrki Putilaan oli 2:14,6.
Vuorinen oli tyytyväinen vauhtiinsa, vaikka myönsi, että olisihan sitä voinut hieman kovempaakin ajaa.
”Ei nyt oikein kehannut, kun oon pitänyt 11 vuotta taukoa”, paljasti Vuorinen.

Leppävirtalainen Putila on tuttu mies kärkikahinoissa, joten näin suuri ero Vuoriseen vaikutti hieman ”oudolta”.
”Ei mitään erikoista ollut. Ajeltiin vain rauhassa ja yritettiin virheettömästi tulla. Nyt saatiin hyvä tulos toisten epäonnen myötä”, paljasti Putila.
”Päivään olen tyytyväinen, mutten vauhtiimme. Ei Kanervan Jannelle kerkiä millään, mutta hän keskeytti tekniseen vikaan. Myös Heikki Valkonen keskeytti. Tulos olisi toisenlainen, jos nämä miehet olisivat tulleet maaliin,” arvioi Putila rehellisesti.

Janne Kanerva kertoi myöhemmin, että autoon tuli tekninen vika.
”Perä alkoi pitää ääntä jo kolmosen lopussa ja seuraavalla siirtymällä ääni vain koveni. Nelonen tultiin jo kirkkokyytiä ja viimeiselle jäätiin sitten parkkiin kolme kilometriä ennen maalia. Tosin siirtymäkin olisi vielä pitänyt päästä maaliin asti, joten mitään ei ollut tehtävissä”, harmitteli Kanerva.

Historic Rally Trophy -osakilpailuissa ajetaan luokittain sarjapisteistä. Seitsemästä osakisasta viisi lasketaan loppupisteisiin.

-kk

Revontuliralli 21.1.2023 Hankasalmi
Luokkavoittajat
Luokka 1: ei osanottajia, lk 2: Sami Leino AUK J-Äijät Sunbeam; lk 3: Raimo Lindén AUK J-Äijät Toyota; lk 4: Pekka Salenius LMM Opel; lk 5: Timo Heinonen PoSUA Fiat; lk 6-8 ei osanottajia; lk 9: Niko Allinen KiuUA Ford; lk 10: Esa Laine NHD Ford; lk 11: Sami Vuorinen MäntsMK Ford; lk 12: Keijo Hållfast HRCF Toyota; lk 13: ei osanottajia; lk 14: Jyrki Putila LeppvirtaRT Ford; lk 15: Antti Siikala OriUA Skoda; lk 16: Risto Tiinus AUK J-Äijät Honda; lk 17: Juha Mäkitalo EuraUA Fiat; lk 18: ei osanottajia. NUOTTISARJA: lk 19: ei osanottajia; lk 20: Jussi Lappalainen KiuUA Ford; lk 21: ei maaliintulijoita; lk 22: Timo Markkanen AL-Kangasniemi Volvo; lk 23: Ville Ruokanen RoiUA Toyota: Tasanopeusluokka: Mika Alakoskela. Youngtimer: Juha Laaksonen KySUA VW. Classic F -sarja: lk 28: Tuomo Lunkka LievUA Toyota; lk 29: Hannu Pietiläinen HankUA Lada; lk 30: Anssi Laurell HRF Ford. Rally Trophy -sarja: lk 31: Jani Viher-Vehmas FoSUA Peugeot: lk 32: Markus Latvanen EPUA Nissan. BMW Ralli -sarja: Timo Bäck LapUA BMW.

 


Apu & Tuki