Uutiset

Sunnuntai, Tammikuu 8, 2023, 18:54

Historic Rallisprint -sarjan 2023 ensimmäinen osakisa ajettiin, kuten niin monta kertaa aiemminkin, Rantasalmella 8.1. Tulostarkistusten jälkeen Kari Haapalainen VW Kuplallaan oli jälleen koko historic-porukan nopein kuljettaja, vaikka voittajaksi ensin julistettiinkin Esa Vahvaselkä Escortillaan.

Lähtökellon tekninen vika aiheutti Esa Vahvaselän ensimmäisen kierroksen ajaksi melkoisen ”jytkyn”, kun 3,1 kilometrin reitillä Haapalainen hävisi peräti 7,35 sekuntia. Kellohäiriöstä eivät miehet tosin tienneet ennen kuin toisen kierroksen jälkeen oli pari tuntia kulunut.

Hallitsevana mestarina Kari Haapalainen on VW 1303 S:llään on jo pitkään ollut Historic Rallisprint -kisojen tuloslistoilla ykkösenä. Nyt jo 19:nnen kerran järjestetty kisa Rantasalmella alkoi hämmentävästi, kun jo ekalla kierroksella Haapalainen harmitteli, ettei ollut etukäteen ajanut yhtään testiä.
”Auto puski ihan kamalasti. Oli tosi vaikeaa eikä mikään tuntunut onnistuvan”, paljasti Haapalainen kisan jälkeen.
”Vielä kun takkiin tuli kolmella kilometrillä yli seitsemän sekuntia, oli harmitus melkoista. Olisi sitä nyt pitänyt edes kokeilla autoa.”

Toisella kierroksella aika huononi vielä yli kolme sekuntia, joten parannusta ei tullut.
”Oli vain pakko yrittää ihan yli, kun ei ajosta tahtonut tulla mitään. Ja näin ollen jälki oli vieläkin surkeampaa”, tunnusti Haapalainen.

Eihän siinä sitten mitään muuta kuin isot onnittelut Esa Vahvaselälle voitosta, ja hieman sekavin miettein miehet varikolla patsastelivat.
”Siihen tuli katselijoitakin, joiden mielestä tulokset eivät ole oikein. Lopulta niitä sitten korjattiin puolella minuutilla meidän hyväksemme. Vahvaselän ensimmäinen aika oli puoli minuuttia liian hyvä”, kertasi Haapalainen.

Historicien kakkoseksi ajoi Timo Markkanen Volvollaan ja kolmas oli Seppo Laamanen Lada Samaralla.
-kk

Lipposen Talvisprint, Rantasalmi 8.1.2023
Historic Rallisprint -sarja, osakilpailu 1/6

Tulokset
Luokka 2
1. Seppo Laamanen JoeUA Lada Samara (Vaz 2108) 2.48,09
2. Antti Manninen OriUA Skoda Favorit 136 L 3.02,17
Luokka 3
1. Kari Haapalainen Päij-HUA VW 1303 S 2.41,90
2. Esa Vahvaselkä HAU Ford Escort 1600 2.53,91
Luokka 4
1. Timo Markkanen AL-Kangasniemi Volvo 142 S 2.47,59
2. Hannu Varis JoeUA Ford Escort RS 2000 2.54,01
Luokka 5
1. Matti J. Tarvainen OriUA Mitsubishi Galant VR-4 2.50,99

Pistetilanne, osakisan 1/6 jälkeen
1. Seppo Laamanen pisteitä 12
1. Kari Haapalainen pisteitä 12
1. Timo Markkanen pisteitä 12
4. Antti Manninen pisteitä 10
4. Hannu Varis pisteitä 10
4. Matti J. Tarvainen pisteitä 10


Apu & Tuki