Uutiset

Tiistai, Helmikuu 22, 2022, 08:41

Talviolosuhteet vai pitkä matkako verotti osanottajamäärää Savonlinnan tasanopeusluokassa? Vain yhdeksän autokuntaa oli ilmoittautunut, ja valitettavasti vieläkin Tapani Kuparinen joutui perumaan osanottonsa. Kesäkelien saapuessa osanottajien määrä oletettavasti kasvaa runsain mitoin. Kuhmoisissa tammikuun kisan voittanut pari Mika Alakoskela–Risto Salonpää ei Savonlinnaan lähtenyt.

Savonlinna-rallissa kilpailijoita odotti neljä tavallista pitempää erikoiskoetta, kun pätkien pituudet olivat noin 20, 15, 13 ja 25 kilometriä. Pitkillä erikoiskokeilla tarkastuspisteitäkin mahtuu siis enemmän, eli virhepisteitä oli ”tarjolla” tavallista enemmän.

Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Virhepistemäärät näyttävät pysyneen maltillisina, eikä mitään suuria heittelyitäkään porukan kesken. Hienosti homma hoidettu!

Ensimmäisellä erikoiskokeella Markku Nieminen kartturinsa Tapani Laitisen kanssa Saab 96:lla onnistuivat parhaiten. Virhepisteitä 26,90 yhteensä 40 tarkistuspisteeltä. Kakkoseksi sijoittuneen parin Jarmo Vesala–Jari Itäkodes ”saalis” Saab 99:lla oli 33,20 vp. Talbotilla matkanneet Reijo Rintala–Antero Mannila keräsivät vain neljä pistettä enemmän kuin Vesala olivat kolmansia.

VW Golfin ratissa Ari-Pekka Jääskeläinen kartturinsa Risto Valkosen kanssa jäivät edellisiäkin niukemmin, kun Rintalaan jäi eroa vain 2,70 pistettä. Juutilaiset, Eero ja Eetu, olivat sijalla 5, pistein 42,00 eli eroa Jääskeläiseen oli kertynyt vain 2,10 virhepistettä. Tiukkaa siis oli.

Kakkospätkällä Rintalan autokunta näytti muille ”menemisen mallia”. Pisteitä noin 15-kilometrisellä ja 33 tarkistuspisteen pätkällä vain 13,20. Esa Suikkanen ja Päivi Kauppala eivät Kuhmoisiin ehtineet mukaan, mutta nyt lähtivät pistepottiaan kasvattamaan. Ykkönen ei aivan mennyt nappiin, mutta kakkosella hieno tulos. Toiseksi paras autokunta ja virhepisteitä vain 23,00.

Niemisen autokunta teki edelleen tarkkaa työtä, pisteitä kakkoselta ropisi 26,20. Jääskeläisen autokunta oli neljänneksi paras pistein 31,00. Kokonaistilanteessa Rintala nappasi kärkipaikan, Suikkanen oli toinen ja Nieminen kolmas.

Kolmas erikoiskoe oli noin 13 kilometriä pitkä, tarkistuspisteitä 25 kpl. Huoltotauon jälkeen Jääskeläisen autokunnan pisteet 9,70 oli huippuhyvä suoritus. Rintala oli toinen, pistein 12,20. Ykkösellä ja kakkosella porukan häntäpäässä ”majaillut” pari Jani Koivisto–Juhani Mäkelä lienevät tehneet joitain ”korjausliikkeitä”, kun onnistuivat kolmanneksi parhaiten jääden Rintalallekin vain 0,10 virhepistettä. Nieminen neljäs ja Vesala viides.

Rintala–Mannila piti edelleen kärkipaikkaa hallussaan, Markku Nieminen–Tapani Laitinen sekä Ari-Pekka Jääskeläinen–Risto Valkonen olivat Top 3 -parit.

Viimeinen eli neljäs erikoiskoe oli kaikkein pisin, 25 km ja tarkistuspisteitä 49 kpl. Nyt erikoiskokeen tuloslistan kärkeen nousi pari Esa Suikkanen–Päivi Kauppala Porsche 911 SC:llä. Virhepisteitä tuli vain 16,50. Vesalakin onnistui taas, pisteitä 26,20 ja Rintalakin pistein 33,50.

Rintala–Mannila piti pintansa loppuun asti. Voitto tuli 19,60 virhepisteen erolla ennen paria Vesala–Itäkodes. Myös Jääskeläinen–Valkonen paransivat ja tulivat kolmanneksi. Suikkanen-Kauppala jäivät ”palkintokorokkeelta”, samoin Nieminen–Laitinen viidentenä.
”Kaikki meni nyt niin kuin pitikin, ei tehty virheitä, vaikka keli oli tosi haastava”, paljasti Rintala.
”Täytyy todeta Iivo Niskasen sanoin, että oli ’työmiehen keli’ Savonlinnassa Tiet olivat pinnaltaan pehmeitä eikä rengas pitänyt yhtään. Tämä taisi olla ensimmäinen kisa, jossa ei tullut mieleenkään, että vauhtia pitäisi olla enemmän. ”

Juutilaisia odotettiin kovasti kisan kärkeen ajavan, sillä Kuhmoisten kisan jäätyä heiltä väliin Savonlinna oli kotikisa ja menestymistä hieman uumoiltiin. Kuhmoisissa ensikertalaisena kuudenneksi ajanut pari Pekka Stellberg–Risto Saarenpää ei aivan samaan yltänyt, mutta olivat kahdeksansia. Koivisto–Mäkelän kehno startti ei korjaantunut, vaikka kolmonen ja nelonen menivät pojilta jo paremmin.
”Ei tästä lannistuta. Päinvastoin. Otetaan opiksi ja seuraavassa koitetaan korjata virheitä”, Stellbergin autokunnasta viestiteltiin.
-kk

Pistetilanne osakilpailun 2/8 jälkeen:

Tasanopeus

Kuljettajat:
1. Jarmo Vesala HRCF Saab 99 pisteitä 21
2. Reijo Rintala HRCF Talbot Sunbeam pisteitä 20
3. Ari-Pekka Jääskeläinen LMM VW Golf pisteitä 19
4. Raimo Kallio LMM Porsche 944 pisteitä 15
5. Mika Alakoskela LapUA Opel Corsa pisteitä 12
6. Pekka Stellberg LopUA Mercedes Benz 190 pisteitä 11
7. Markku Nieminen UFAK Saab 96 pisteitä 10
8. Jani Koivisto HeiUA VW Golf pisteitä 8
8. Esa Suikkanen PRCF Porsche 911 SC pisteitä 8
10. Arvo Etelä VaToSUA Fiat 850 Special pisteitä 5
10. Eero Juutilainen RUA Audi Coupé quattro pisteitä 5

Kartturit:
1. Jari Itäkodes HRCF pisteitä 21
2. Antero Mannila HRF pisteitä 20
3. Risto Valkonen LMM pisteitä 19
4. Vesa Kauppinen HuuhaUA pisteitä 15
5. Risto Salonpää EPUA pisteitä 12
6. Risto Saarenpää OriUA pisteitä 11
7. Tapani Laitinen UFAK pisteitä 10
8. Juhani Mäkelä HeiUA pisteitä 8
8. Päivi Kauppala HRCF pisteitä 8
10. Jukka Pehkonen VaToSUA pisteitä 5
10. Eetu Juutilainen AL-Helsinki pisteitä 5


Historic Rally Club Finland ry, Copyright (c)2017, All Rights Reserved.
Osumalaskuri: 4001517