Uutiset

Maanantai, Tammikuu 24, 2022, 19:37

Nuottiluokkiin Kuhmoisissa ilmoittautui alun perin 20 kuljettajaa, mutta yksi perui osanottonsa ennen ilmoittautumisajan päättymistä ja toinen pian sen jälkeen. Silti 18 autokuntaa nuottiluokissa on hieno aloitus kaudelle 2022.

Luokassa 20 hallitseva nuottisarjan mestari Siikajoen MU:n Toni Kemppainen ja kartanlukija, naapurikunnasta Oulusta, Kari Kajula aloittivat Opel Kadett 1.3:lla kautensa Keski-Suomen lumisilla ja vauhdikkailla teillä.

Numerolla 6 reitille startannut Kemppainen sattui ykköspätkällä paikalle, kun numerolla 5 lähtenyt luokan 23 Pasi Hapulahti oli kartturinsa kanssa pysähtynyt auttamaan tilanteessa, kun numerolla 4 kilpaillut pari Heikki Westerlund–Hanna Kukkonen oli Mantallaan poikittain tiellä eikä ohi päässyt kukaan. Kun tie saatiin auki, Hapulahti ja Kemppainen eivät enää kilpailuvauhtia pätkää maaliin ajaneet.
”Kakkosella meiltä meni vaihdekeppi poikki, vaihde jäi kolmoselle. Ei me sitten enää kolmoselle lähdetty”, paljasti Kemppainen, jonka onnistui silti ajaa 10 sekunnin luokkapohjat ennen Pitkäniemeä.

Luokan 20 kilpailijapari Harri Välimäki–Jens-Arne Hilden Skoda Favoritilla keskeyttivät ennen lähtöä. Kun Kemppainen keskeytti, jäivät Timo Pitkäniemi–Kirsi Holmberg Escortilla ja Ilkka Pohjonen–Rony Nyholm Skoda Favoritilla luokassa jäljelle.

Kolmosella Pitkäniemi oli ongelmissa, ja Pohjonen kirjautti yli kahden minuutin pohjat vajaan 13 kilometrin pätkällä.
”Auto vain sammui. En ensin keksinyt millään missä vika oli, mutta aikani asiaa tutkiessani huomasin, että puolan johto oli irti”, selvitti Pitkäniemi.
”Eikä meillä muutenkaan ollut enää mikään kiire, kun jo ykkösellä jouduin ajamaan parin auton perässä, jotka menivät hissukseen ja uskoivat saavansa aikahyvityksen auttamisesta pätkällä. En viitsinyt ihan pieneen väliin lähteä pysähtymisen jälkeen, joten odottelin sopivaa väliä, ja aikaahan siinäkin meni.”

Kaikesta huolimatta Pitkäniemi voitti luokan noin seitsemällä minuutilla. Pohjosellakin oli ongelmia, sillä myös tämä autokunta ”ulkoili” ykkösellä pienen tien osuudella. Myöhemmin vielä huollossa havaittiin mm. kaasuttimen olevan irti.

Luokassa 21 Kyrön Seudun UA:n Juha Laaksonen Golfilla ajoi sekunnin pohjat ykköselle ennen Ilmajoen Arto Uusi-Rantaa, joka oli liikkeellä Corollalla. Kakkosella Laaksonen kiristi hieman lisää, nyt eroa kaksikon välille kertyi 11,6 sekuntia. Mikko Frilander oli kahden pätkän jälkeen kolmantena noin 40 sekunnin päässä. Laturiongelmista kärsinyt Petteri Koskenala Samaralla kartturinsa Arto Rannan kanssa yrittivät selviytyä eteenpäin, mutta oli jo tässä vaiheessa parisen minuuttia perässä.

Kolmosella sitten alkoi tapahtua. Laaksonen törmäsi ongelmiin ja jäi Frilanderin pohja-ajasta noin 35 sekuntia, eikä hyvältä näyttänyt Uusi-Rannankaan kohdalla. Ilmajokinen hävisi yli kolme minuuttia ja keskeytti pätkän jälkeen ennen huoltoa. Myös Laaksonen jätti tauolla keskeytysilmoituksen.

Koskenalan taistelu jatkui siitäkin huolimatta, että nelosella Frilanderilta tuli ”takkiin” taas reilusti, nyt yli kuusi minuuttia. Maaliin Samara-kaksikko pääsi kuin pääsikin, mistä palkinnoksi luokan toiseksi korkeimmat pisteet.
”Kun oli kaikki varahihnat käytetty, kartturi Arto Ranta lähti huoltoalueelle kyselemään laturihihnojen perään. Rikkisen kartturilla Hannu Lammisella oli tuttu korjaamoyrittäjä Kuhmoisissa, jolta löytyi apua."
”Kaverin vintin ylisiltä löytyi laatikollinen vanhoja laturihihnoja. Oikein historic-mallisia olivat, kun laatikon päällä loisti hintalappuna 23 markkaa. Kiitos vielä kaikille auttaneille”, tiimistä kerrottiin.

Frilander ja kartturi Jani Salonen voittivat 12 minuutin erolla kakkoseen. Ei taida ihan usein tällaista tapahtua!

Isot olivat erot myös luokassa 22. Jyväskylän Tuomo Hannonen voitti luokan yli neljän minuutin erolla Martti Virolaiseen. Luokkavoittoa enemmän Hannosen tavoitteena lienee ollut ”yleiskilpailun” voitto, mikä onnistuikin. Ari-Matti Rikkilä Sierralla luokasta 23 oli kakkonen 20 sekunnin erolla Hannoseen.

Escort RS:llä ajava Hannonen oli oikein tyytyväinen Kuhmoisten kisaansa.
”En ikinä, todellakaan ikinä, ole ajanut hienoilla teillä, joilla on näin hyvä ja tasainen pito”, kehui Hannonen kisan jälkeen.
”Kovempaakin olisi ehkä päässyt, ennemminkin oma kantti tuli esteeksi. Ekan pätkän jälkeen lähti kulkemaan jo paremmin. Huomasi hyvin, että oli rutiinin puutetta. Olisi pitänyt ajaa testipätkiä, jotta olisi päässyt heti alusta asti hyvään vauhtiin.”
”Auto toimi kuin kello, hauskaa oli ja kerrankin pääsi nauttimaan, kun pääsi kunnon ajolinjoilla toteuttamaan nuotteja.”

Heikki Westerlund–Hanna Kukkonen Opel Mantallaan joutuivat keskeyttämään vain muutaman kilometrin ajon jälkeen. Penkka kutsui ja Manta jäi poikittain tielle, mikä aiheutti pienen suman ja auttajia tarvittiin. Heikki viestitti kisan jälkeen näin:
”Lyhyesti virsi kaunis. Kaaduin aika pahasti portaissa ja satutin toisen kylkeni. Normiautolla nuottipäivä sujui ongelmitta, toki pienellä kipulääkityksellä. Ensimmäisen erikoiskokeen lähdössä, kun vetelin vöitä tiukassa penkissä kireälle, alkoi tuntua pahalta. Ajaminen ei ollut mitään nautintoa, vaan aika tuskallista. Pienen ajovirheen vuoksi jäimme penkkaan kiinni. Paikalla ei ollut yleisöä emmekä Hannan kanssa saaneet autoa irti.”

Westerlundin keskeytettyä Virolainen oli luokassa selvä kakkonen ja Kari Saastamoinen kolmas. Hannonen voitti luokan reilun neljän minuutin erolla Virolaiseen.

Omasta luokastaan Hannonen ei vastusta siis saanut. Aikoja verrattiin lähinnä luokassa 23 ajavaan Ari-Matti Rikkiseen, joka tykitti menemään Ford Sierra Cosworthilla. Rikkinen olikin ensimmäisellä pätkällä peräti 7,1 sekuntia Hannosta nopeampi.
”En ole ensimmäistäkään testipätkää koskaan ajanut. Voi olla, että sittenkin kannattaisi”, pohti Hannonen.

Hannosen päästyä vauhtiin EK:lla 2 Rikkinen jäi 2,4 sekuntia, kolmosella 7,5, nelosella 14,9 ja viimeisellä vielä 2,3 sekuntia.
”Ihan ajamalla Hannoselle hävittiin”, myönsi Rikkinen, jolla myös oli pieniä teknisiä ongelmia.
”Ei mitään sellaista, että olisin huomannut sen vauhtiin vaikuttaneen. Turbo vain meinasi irrota kokonaan, oli enää yhdellä pultilla kiinni. Huollossa korjattiin, ahtopaineetkin pysyivät hyvin.”

Myös Rikkinen kehui erikoiskokeita.
”Makeita teitä olivat. Onneksi ei ollut ensimmäinen nuottikisa, olisi noviisina ollut todella vaikeaa saada tie paperille. Meilläkin auto kulkee noin 220 km/h, aivan tähän ei tällä kertaa pystytty. Hieno reitti oli.”

Jos oli Hannonen ylivoimainen omassa luokassaan, sitä oli Rikkinenkin omassaan. Jari Latvala ja kartturinsa Jarmo Mursula Celicalla jäivät vajaan kahden minuutin erolla kakkoseksi. Sen sijaan tiukan kisan kakkospaikasta Latvalan kanssa kävi Riihimäen pari Pasi Hapulahti–Antti Nordström Volvo 242:lla. Hapulahti taipui kolmanneksi vain 3,1 sekunnin erolla Latvalaan. Sitähän voisi vielä spekuloida, mahtoiko aikahyvitys ykköspätkällä Westerlundin auton nostamisesta vaikuttaa lopputulokseen positiivisesti vai negatiivisesti.

-kk

Pistetilanne osakilpailun 1/7 jälkeen, Top 10

Nuottisarja

Kuljettajat:
1. Timo Pitkäniemi LamUA luokka 20 Ford Escort 1300 GT pisteitä 12
1. Mikko Frilander TeisUA luokka 21 Sunbeam Avenger 1600 GT pisteitä 12
1. Tuomo Hannonen JyvUA luokka 22 Ford Escort RS pisteitä 12
1. Ari-Matti Rikkinen LprRT luokka 23 Ford Sierra Cosworth pisteitä 12
5. Ilkka Pohjonen NuUA luokka 20 Skoda Favorit 136 L pisteitä 10
5. Petteri Koskenala EMSC luokka 21 Lada Samara 1500 pisteitä 10
5. Martti Virolainen HRCF luokka 22 Opel Ascona B pisteitä 10
5. Jari Latvala AlavUA luokka 23 Toyota Celica 2000 GT-4 pisteitä 10
9. Kari Saastamoinen HRCF luokka 22 Volkswagen Golf GTI 16V pisteitä 9
9. Pasi Hapulahti RiiUA luokka 23 Volvo 242 pisteitä 9

Kartturit:
1. Kirsi Holmberg Päij-HUA luokka 20 pisteitä 12
1. Jani Salonen TeisUA luokka 21 pisteitä 12
1. Harri Minkkinen TullUA luokka 22 pisteitä 12
1. Hannu Lamminen JoeUA luokka 23 pisteitä 12
5. Roni Nyholm NuUA luokka 20 pisteitä 10
5. Arto Ranta LemUA luokka 21 pisteitä 10
5. Jukka Kesseli HRCF luokka 22 pisteitä 10
5. Jarmo Mursula EPUA luokka 23 pisteitä 10
9. Marko Koponen LeppävirtaRT luokka 22 pisteitä 9
9. Antti Nordström RiiUA luokka 23 pisteitä 9

 


Historic Rally Club Finland ry, Copyright (c)2017, All Rights Reserved.
Osumalaskuri: 4001472