Uutiset

Maanantai, Lokakuu 25, 2021, 09:41

Kauden 2021 aikana ykkösryhmässä ajoi pisteille 13 autokuntaa 17 eri kartanlukijan kanssa. Viimevuotiseen verrattuna kasvua oli harmittavasti vain yhden autokunnan verran. Mestaruudesta ja mitaleista ajettiin kuitenkin Hartolan viimeiseen metriin asti. Loppujen lopuksi mestaruus jaetaan kahden autokunnan kesken. Luokissa 1 ja 3 ei kilpailijoita ollut.

Enintään 1300-kuutioisten luokkaan 2 lähti kaksi autokuntaa. Sauli Salokaski ja Ville Vieri Datsun Finnillä hallitsivat luokkaa alkukaudesta ja nappasivat luokkavoitot Ähtärissä ja Korpilahdella. Kauden päätteeksi Urjalassa ja Hartolassa Risto Tiinus yhdessä Tuomas Töyryn kanssa Avengerillaan tekivät saman tempun. Salokaski ajoi neljässä osakisassa, mutta Tiinus vain kahdessa.

Hartolassa tämä kaksikko lähti tasatahtiin liikkeelle. Ensin 4,9 sekunnin pohjat ajoi Tiinus ykköselle ja kakkoselle samalla erolla Salokaski. Ykköspätkä oli pituudeltaan 6,33 km ja kakkonen 10,94 km. Tasa-ajalla kaksikko lähti kolmoselle, joka oli 8,28 kilometrin mittainen. Tiinus repäisi täällä 7,5 sekunnin eron Salokaskeen.

Iltapäivällä ajettiin samat kolme erikoiskoetta uudelleen. Tiinus jatkoi samaan tahtiin ja kasvatti joka pätkällä noin 7–8 sekuntia kerrallaan eroa. Maalissa kaksikon ero oli 22,6 sekuntia.

Luokassa 4 Forssan Seudun UA:ta edustavat Panu ja Eemil Pitkänen ovat koko kauden haikailleet kanssakilpailijoiden perään. Onneksi vastusta tulikin sarjan kahteen viimeiseen osakisaan. Heinolan UA:n Jari Oksanen ja Jari Kauppi Asconallaan pistivät hyvin kampoihin.
”Hieno rallipäivä oli ja kunnon sekuntikamppailua koko päivän. Viimeiselle pätkälle onnistuttiin puristamaan sen verran, että tuli luokkavoitto”, Panu Pitkänen iloitsi maalissa.
”Toivottavasti muutkin huomaisivat, että näillä ykkösryhmäläisillä pystyy ihan hyviin pätkäaikoihin ja lähtisivät porukalla mukaan kisoihin.”

Pitkäset ajoivat 5,3 sekunnin pohjat ykköselle, sitten Oksanen pisti hieman paremmaksi kakkosella ja kolmosellakin. Nelosella oli taas Pitkäsen vuoro olla nopein ennen kuin viimeistä edellisellä Oksanen meni sen verran kovempaa, että eroa ennen viimeistä pätkää oli Oksasen hyväksi 10,8 sekuntia. Viimeisellä Pitkänen oli peräti 16 sekuntia nopeampi, joten Alfa-Romeolla ajava forssalainen vei voiton 5,2 sekunnin turvin.

Oksanen ei kuitenkaan maali-AT:lle asti päässyt. Tai pääsi, mutta toi keskeytyslapun, jossa lukee syynä vaihdelaatikon rikkoutuminen.

Pitkästen onkin kiitettävä Oksasta mukanaolosta, sillä näin ollen Pitkäset nousivat pistetaulukossa Salokasken kanssa tasapisteisiin. Kun vielä osanottajamääräkin on molemmilla sama, mestaruus jaetaan Salokasken ja Pitkäsen kesken, myös kartturit ovat samassa tilanteessa.

Raimo Lindén ei Hartolassa ollut, mutta sijoittuu sarjassa kolmanneksi ykkösryhmässä. Osanottajamäärä ratkaisi sijaksi 3. Karttureiden puolella viidenneksi tasapistein sijoittuvat Laura Huhtinen ja Tuomas Töyry.

-kk

Pistetilanne osakisan 5/5 jälkeen
(kolmen osakisan pisteet huomioidaan)

Kuljettajat
1. Sauli Salokaski PoKyUA luokka 2 Datsun Finn 37 pistettä
1. Panu Pitkänen FoSUA luokka 4 Alfa-Romeo Alfetta GTV 2.0 pisteitä 37
3. Raimo Lindén Jämsän Äijät luokka 3 Toyota Celica 1600 pisteitä 37
4. Risto Tiinus Jämsän Äijät luokka 2 Sunbeam Avenger pisteitä 25
5. Onni Mustapuro HRCF luokka 4 Mercedes Benz 280 E pisteitä 14

Kartturit
1. Eemil Pitkänen FoSUA luokka 4 pisteitä 37
1. Ville Vieri PoKyUA luokka 2 pisteitä 37
3. Toni Repo Jämsän Äijät luokka 3 pisteitä 37
4. Veli-Matti Karttunen AMM luokka 4 pisteitä 12
5. Laura Huhtinen Jämsän Äijät luokka 2 pisteitä 12
5. Tuomas Töyry Jämsän Äijät luokka 2 pisteitä 12


Historic Rally Club Finland ry, Copyright (c)2017, All Rights Reserved.
Osumalaskuri: 3621382