Uutiset

Tiistai, Huhtikuu 13, 2021, 08:36

Tänä vuonna ei suurta suomalaismäärää nähty historicien EM-sarjan avauksessa Italian Sanremo Rally Storico -rallissa 10.–11. päivinä huhtikuuta. Yksi pari sentään piti ”lippuamme korkealla”, kun Ville Silvasti yhdessä kartturinsa Risto Pietiläisen kanssa Audi quattro A2:lla osallistui luokkaan E6 kategoriassa 4.

Sarjan avaukseksi maaliskuussa aiottu kisa Espanjassa peruttiin, mutta Italiassa EM-kisan järjestäminen nyt onnistui. EM-sarjalaisista suomalaispari sijoittui kategoriassaan (4) viidenneksi, luokassaan (E6) kolmanneksi sekä yleiskilpailussa seitsemänneksi. Loppuajassa on merkintä lähes kahden minuutin aikarangaistuksesta. Harmillisesti Silvastia ei tavoitettu kertomaan syytä tähän.

Ensimmäisen päivän kolmen erikoiskokeen jälkeen Silvastin autokunta oli kategoriassaan viidentenä. Ykköspätkän kuudes sija parantui pykälällä. Luokassa Silvasti oli kakkosena. Luokkaa, kategoriaa sekä yleiskisaa johti italialainen Lucio Da Zanche Porsche 911 SC RS:llä, eroa oli kertynyt puolisentoista minuuttia.

Päivän toisen lenkin jälkeen yötauolle siirryttäessä suomalaispari oli luokassaan toisena, kategoriassaan neljäs ja EM-sarjalaisten yleiskisassa viidentenä. 

Seuraavana päivänä Silvasti onnistui aluksi pitämään sijansa luokan toisena. EK:lla 10 italialaiskuljettaja Ermanno Sordi (Porsche 911) nosti itsensä noin 17 sekunnilla Silvastin edelle. Sordi piti Silvastiin nähden pintansa loppuun asti. 

Da Zanche johti kisaa alusta loppuun asti. Kategorian 3 ja luokan D4 voitti Lahden EM-kisassakin viimeksi toiseksi yleiskisassa ajanut italialainen ”Zippo”, joka nyt Sanremossa oli Audi quattrolla yleiskisan neljäs.

Ykköskategorian voitti Antonio Parisi (Porsche 911 S 2.0) ennen tuttua vastustajaansa Carlo Fioritoa (BMW 2002 TI). Kakkoskategoriassa voiton vei Porsche Carrerralla italialainen Matteo Musti.

Vielä pistetilannetta ei ole päivitetty FIA:n sivuille, mutta aikanaan EM-historic-rallien pisteitä löytyy tämän linkin kautta:
https://www.fia.com/events/european-historic-rally-championship/season-2021/classifications

-kk


Historic Rally Club Finland ry, Copyright (c)2017, All Rights Reserved.
Osumalaskuri: 3234539