Uutiset

Maanantai, Helmikuu 15, 2021, 17:00

Luokassa 5 jälleen tuttu kilpailijapari; Wartburgilla Jari Ohrankämmen-Petri Helmikkala ja Fiat 850 Specialilla Antti Heinänen-Tiia Mäenpää, lähtivät reitille ykkösryhmän jälkeen. Poikkeuksellista näille pikkuautoille, kuten ykkösryhmäläisillekin, oli tällä kertaa se, että kilpailunumerot olivat 52 ja 53. Edellä menivät tasanopeusautot, näytösajoluokka sekä tällä kertaa historiallisen suosittu nuottisarja, jossa oli 24 autokuntaa mukana.

Ohrankämmen jatkaa ”voittojen tiellä” ja nappaa jälleen kauden alkajaisiksi täydet pisteet. Heinänen on luokan kakkonen.

Luokassa 6 piti alun perin olla neljä autokuntaa. Ensimmäisenä joukosta jäi pois Matti Leander, joka joutui keskeyttämään jo ennen katsastusta. Seuraavaksi keskeytyslistalle ilmestyivät Hannu ja Teemu Sartovuo. Kuljettaja tunsi olonsa huonoksi heti kohta lähdön jälkeen eikä pystynyt ajamista jatkamaan. Hannu ilmoitti seuraavana päivänä voivansa jo hyvin.

Ennen ykköspätkää jäi matka kesken myös parilta Jukka Pykäläinen-Jari Perttunen Corollan teknisen vian vuoksi. Näin ollen Veijo Hänninen ei saanut minkäänlaista vastusta kisaan, mutta mies tuli kartturinsa Petri Hännisen ja Austin Cooper S:n kanssa maaliin ja veivät luokkavoittajan pokaalit Savonlinnaan.

Luokassa 7 Martti Sarasto-Pasi Someroja Cortina GT:llä otti komennon ykkösellä. Juha Mäkitalo-Anssi Puroaho jäivät Alfa Romeo Giulialla 8,6 sekuntia ja Bertil Lindholm-Pentti Ritari Cortina Lotuksella 15,2. Sama tahti jatkui vielä kakkosellakin, mutta kolmosella Mäkitalo oli nopein, mutta vain 0,3 sekuntia ennen Sarastoa. Lindholm jäi puolisen minuuttia.

Sarasto johti ennen viimeistä, pitkää pätkää 13,2 sekunnilla. Mäkitalo oli huimassa vauhdissa, sillä mies jätti Saraston 20 sekunnin päähän ja Lindholmkin jäi yli minuutin.

Mäkitalo otti luokkavoiton seitsemän sekunnin erolla ennen Sarastoa. Lindholm tuli kolmantena maaliin.

Pistetilanne ensimmäisen osakisan jälkeen:

Historic -69
Kuljettajat
1. Veijo Hänninen SLUA lk 6 Austin Cooper S pisteitä 12
1. Juha Mäkitalo EurUA lk 7 Alfa Romeo Giulia pisteitä 12
1. Jari Ohrankämmen HRCF lk 5 Wartburg 353 pisteitä 12
4. Martti Sarasto NHD lk 7 Ford Cortina GT pisteitä 10
4. Antti Heinänen lk 5 Fiat 850 Special pisteitä 10
4. Juha Berner HyUA lk 8 Plymouth Valiant pisteitä 10
7. Bertil Lindholm HRCF lk 7 Ford Cortina Lotus pisteitä 9

Kartanlukijat
1. Petri Hänninen SLUA lk 6 pisteitä 12
1. Anssi Puroaho KvanUA lk 7 pisteitä 12
1. Petri Helmikkala HRCF lk 5 pisteitä 12
4. Pasi Someroja NHD lk 7 pisteitä 10
4. Tiia Mäenpää AL-Myrskylä lk 5 pisteitä 10
4. Jouni Tanninen HyUA lk 8 pisteitä 10
7. Pentti Ritari HSTT lk 7 pisteitä 10

-kk


Historic Rally Club Finland ry, Copyright (c)2017, All Rights Reserved.
Osumalaskuri: 3096099