Uutiset

Maanantai, Maaliskuu 9, 2020, 10:04

Tälle kaudella vuosien 1966-1981 ykkösryhmäläiset saivat oman kategoriansa luokkinaan 1-4. Korpilahden Historic Talvirallissa luokkaan 1 ei vielä saatu osanottajia, mutta muissa oli, suurin osa tuttuja nimiä aikaisemmilta vuosilta.

Jämsän Äijien pari Risto Tiinus-Tuomas Töyry olivat luokassa 2 eli enintään 1300-kuutioisissa ainoa autokunta Sunbeam Avengerillaan.

Luokassa 3 Sami Jaakkola-Jasmin Hannunen ajoivat Avengerillaan pohjat neljästä kolmelle erikoiskokeelle. Kakkosena kaikilla oli Raimo Lindén-Toni Repo Celicallaan ja kolmantena Hannu Sällinen ja Marko Oksanen Cortina GT:llä. Lindén jäi muutamia sekunteja Jaakkolan pohja-ajoista, ennen viimeistä erikoiskoetta eroa oli kertynyt jo 23,7 sekuntia. Lindénin pohja-aika viimeisellä pätkällä kavensi eroa sen verran, että maalissa eroa oli 17,4 sekuntia. Sällinen keskeytti viimeisellä pätkällä, syyksi ilmoitettiin rengasrikko.

Luokan 4 paremmuutta lähtivät ratkaisemaan Panu ja Eemil Pitkänen Alfa Romeo Alfettallaan, Teemu Koivisto-Pasi Kahelin Mersu 280:lla sekä Onni Mustapuro-Pasi Kortesuo myös MB 280:lla. Koivisto ajoi 5,4 sekunnin pohjat vajaan kahdeksan kilometrin mittaiselle ykköselle, mutta sen jälkeen Mustapuro otti ohjat. Mustapuro voitti luokan 16,3 sekunnin erolla Koivistoon. Pitkäset jäivät vajaan kahden minuutin päähän voittajasta.

Pistetilanne osakisan1/6 jälkeen
Ykkösryhmäläiset
Kuljettajat
1. Sami Jaakkola Päij-HUA luokka 3 Avenger 12 pistettä
1. Onni Mustapuro HRCF luokka 4 MB 280 12 pistettä
3. Risto Tiinus Jämsän Äijät luokka 2 Avenger 10 pistettä
3. Raimo Lindén Jämsän Äijät luokka 3 Celica 1600 10 pistettä
3. Teemu Koivisto HeiUA luokka 4 MB 280 CE 10 pistettä
6. Panu Pitkänen FoSUA luokka 4 Alfa Romeo Alfetta 9 pistettä
7. Hannu Sällinen MäntsMK luokka 3 Cortina 1600 GT 1 piste

Kartturit
1. Jasmin Hannunen HRCF 12 pistettä
1. Pasi Kortesuo PR Racing 12 pistettä
3. Tuomas Töyry Jämsän Äijät 10 pistettä
3. Toni Repo Jämsän Äijät 10 pistettä
5. Pasi Kahelin JyvUA 10 pistettä
6. Eemil Pitkänen Fullspeed FC 9 pistettä
7. Marko Oksanen UuUA 1 piste

Edellisistä vuosista poiketen jokainen luokassaan kilpailuun hyväksytty kilpailija vielä saa luokkapisteiden lisäksi vielä 1 pisteen.

 


Historic Rally Club Finland ry, Copyright (c)2017, All Rights Reserved.
Osumalaskuri: 2418683