Uutiset

Tiistai, Heinäkuu 16, 2019, 13:20

Luokassa 14 Lada Samaralla ajava savonlinnalainen Seppo Laamanen otti komennon ykkösellä. Juha Selänne jäi Peugeot 205 Rallyella 22,1 sekuntia noin 14,5 kilometrin pätkällä. Matti J. Tarvainen, luokan kolmas kuljettaja, Skoda 130 L:llä jäi jo reilusti yli minuutin päähän.

Selänne jäi kakkosellakin vielä 8,7 sekuntia, mutta oli kolmosella 20,6 sekuntia Laamasta nopeampi. Ensimmäisen lenkin jälkeen Laamanen johti luokkaa 10,2 sekunnilla. Tauon jälkeen nelosella Selänne jatkoi pohjien tekemistä, nyt Laamanen kukistui 2,5 sekunnilla. Viitosella oli Laamasen vuoro olla nopeampi, eroa miesten välillä oli 1,4 sekuntia. Kun viimeiselle pätkälle lähdettiin, Laamanen johti 9,1 sekunnilla.

Kuutosella, joka oli siis sama kuin kolmonen, Selänne oli 8,2 sekuntia nopeampi. Pientä puristusta vielä olisi tarvittu, sillä Laamanen voitti kuin voittikin. Eroa oli vaivaiset 0,9 sekuntia.
”Itse asiassa päivä oli aika hyvä. Olen tyytyväinen, kun Selänne jäi taakse. Mitään en ole tehnyt autolle. Koko kauden olen yrittänyt Selännettä voittaa, nyt se sitten onnistui. Ai niin, yhden alatukivarren pultin vaihdoin. Olisikohan se vaikuttanut vauhtiin”, nauroi Laamanen.

Selänne antoi maalissa tunnustusta voittajalleen.
”Pojat meni tänään kovempaa. Ei meillä mitään erityisempää ollut. Yksi risteys ajettiin pitkäksi, mutta niin ajoi Laamanenkin. Ainoa murhe kisassa oli tämä uusi merkkaus risteyksissä. Yhden ennakkomerkin näin, kaikki risteykset tuli silmille. Niitä ei vain nähnyt. Ei tappio nyt siitä johdu. Pojat vain ajoi kovempaa. Tiet olivat tosi makeita, siirtymillä oli kauhea kiire. Tieto olivat hienoja ja pysyivät hyvässä kunnossa”, tuumaili Selänne.

Matti J. Tarvainenkin tuli maaliin, mutta eroa kärkeen ehti kertyi lähes kuusi minuuttia.
”Skoda kulki hyvin, muttei riittävän hyvin. Miehissä taitaa olla vika. Autohan toimii kuin enkeli. Oikein hyvin takatuuppari tuolla meni, mutta pitäisi kait olla 20 vuotta nuorempi. Väsyy tuo oikeanpuoleinen jalka, ei jaksa painaa kaasua niin syvälle. Kaikki on siis mennyt oikein hyvin, mitään muuta ei puutu kuin vauhtia”, jaksaa ”jo miesten ikään ehtinyt” Matti J. aina olla hyväntuulinen.

Luokassa 15 kovin kisa tyssäsi jo siihen, kun Lindroosit voittivat Kari Holmbergin ykkösellä jo yli minuutilla ja kakkosella peräti noin 3,5 minuutilla.
”Vaikeuksien kautta voittoon. Pientä tulipaloa ja vähän oli huonot ranteetkin, ja kaikkea muuta. Itse tein sähköjohdot, säästin. Johdot paloivat jaloissa. Sähköikkunan johto oli unohtunut laittaa kuntoon, ja ajattelin, ettei sitä tartte laittaa kiinni. Olisi kannattanut, nyt se löi maihin”, selvitti Holmberg.

Lindroosit, Esa ja Anja, viettivät samalla 40-vuotishääpäiväänsä, ja olivat sattumalta saaneet ovinumeroikseen myös numeron 40.
”Ihan kiva päivä oli. Selkä vain vähän jumitti koko päivän, kun se on ollut kipeä. Vähän tuli kolmosella sössittyä, mutta muutenhan tämä meni ihan nappiin. Rouva komensi jo viimeisellä, että on ajettava ilman mokia”, paljasti Lindroos.

Luokkaan 16 luokasta 8 siirtynyt Arttu Karttunen ei päässyt maaliin asti. Ykkösellä Karttunen jäi Sami Tuomisen pohja-ajasta 12,5 sekuntia, mutta kakkosella mies keskeytti ulosajoon. Ilkka Koskela oli vaihtanut Mersunsa Fiat Ritmoon ja oli ykkösellä kolmas, lähes minuutin hitaampana. Markku Laakso oli vaikeuksissa, ero Tuomiseen oli heti reilusti yli minuutin.
”Huonosti alkoi kisa. Meillä jumitti heti ykköspätkän alussa kaasuläppä, ja jäi kaasu täysille. Mä tulin virta-avainta käyttäen sen jälkeen. Oli aika vaikeata ajaa. Sitten sain auton pelaamaan, mutta jouduin kakkosen ja kolmosen ajamaan ihan pintakaasulla. Nyt lopussa mä vähän fiilistelin, mutta ero oli niin suuri, ettei mitään ihmeellistä kannattanut yrittää”, selvitti Laakso.

Kakkosella Tuominen ajoi edelleen pohjat, nyt Laakso jäi noin puoli minuuttia. Koskelan ero edelleen lähes minuutti. Koskela lienee jo saanut paremman tuntuman etuvetoiseen Ritmoon, kolmosella nimittäin ero Tuomiseen oli enää 15,9 sekuntia. Kahdella seuraavalla Koskela oli jälleen suurempi, mutta viimeisellä vain 13,8 sekuntia.
”Ei kyllä ajo sujunut, oli siinä vähän hakuammuntaa. Jotain ongelmaa taitaa vielä autossa olla, kun vetelee ihan mahdottomasti. Hyvin tietä pitkin tultiin. Tiet oli hemmetin hyviä, oli kiva yrittää harjoitella. Kun saadaan ajettavuus kuntoon ja mies oppii etuvetoisen tavoille, tällä on ihan hyvä jatkaa”, jutteli Koskela.

Laakson onnistui nousemaan luokassa kakkoseksi nelosen jälkeen. Eroa Tuomiseen oli kertynyt jo noin 2,5 minuuttia.
”Tänään oli semmoinen päivä, että ajettiin kilpaa. Siirrettiin vähän penkkiä ja tehtiin uusi vaihdekepin nuppi, nyt toimii ja vauhti sen mukaista. Voitto tuli, ja sitä on vähän jahdattukin. Nyt alkaa auto osumaan käteen, joten tästä on hyvä jatkaa”, sanoi Tuominen.


Historic Rally Club Finland ry, Copyright (c)2017, All Rights Reserved.
Osumalaskuri: 2132461