Uutiset

Sunnuntai, Heinäkuu 8, 2018, 17:44

Nuottisarjalaisten kisassa ei liene yllätys, että lammilainen Esa Peltonen, joka tänä vuonna oli ensimmäistä kertaa mukana HRT-sarjassa, oli ylivoimainen. Peltonen voitti luokkansa ja samalla koko kisan yli minuutilla ennen espanjalaista Miguel Aboiltizia. Mika Turkki jäi kolmanneksi, eroa espanjalaiseen jäi 10 sekuntia.

Pistejohdossa ennen Orimattilan kisaa ollut, luokassa 19 ajava Juha Selänne on kauden aikana harmitellut luokkansa vähäistä osanottajamäärää. Nyt kilpailijapareja oli peräti kuusi, ja etukäteen osattiin Esa Peltoselta odottaa kovinta vastusta.

Peltonen menikin menojaan. Tauolla neljän pätkän jälkeen lammilainen johti lähes kahdella minuutilla ennen Juha Selännettä ja Timo Pitkäniemeä. Tämä kaksikko ajoi tiukkaa sekuntikisaa, ja eroa tauolla oli vain 0,7 sekuntia Selänteen eduksi. Viitosella Pitkäniemi onnistui nujertamaan Selänteen 3,7 sekunnilla. Viimeisellä Selänteelle tuli teknisten vikojen vuoksi keskeytys, ja kisa kakkossijasta päättyi siihen.
”Täystuho tuli moottoriin. Veivi tuli lohkon kyljestä ulos”, selvitti Selänne.
”Jo viitosella poikkeuksellisesti koneen lämmöt alkoivat nousta. Keskittyminen meni lämpöjen seuraamiseen, joten ajo ei oikein onnistunut. Tiet olivat meidän autollemme aivan liian nopeita. Nuotista ajaminenkin on petraantunut ja vauhti sen myötä noussut. Välillä ajoimme kilometritolkulla niin kovaa kuin autosta irti lähti. Ei moottori sitä kestänyt.”

Pitkäniemi hävisi voiton melkein kolmella minuutilla, mutta voitti kolmanneksi tulleen, Fiat Panda 45:lla ajaneen Egil Erikssonin neljällä ja puolella minuutilla.

Esa Peltonen oli tyytyväinen maalissa.
”Hyvin meni. Ajo sujui ihan hyvin, mutta viimeisellä oli pientä ongelmaa, kun auto lähdössä ei oikein meinannut kunnolla käydä. Tykkään tämmöisistä vauhdikkaista teistä, kiva oli ajaa”, myönsi Peltonen, joka ulkoilutti Starletiaan ennen Lahden EM-kisaa.

Riittääkö tämä vauhti voittoon asti Lahdessa?
”En minä vaan tiedä, riippuu vähän siitä mitä voittoa tavoittelee.”

Pitkäniemikin oli tyytyväinen.
”Paremmin meni kuin odotin. Toivoin etukäteen, että tällä vanhuksella pääsisi maaliin. Ei tällä oikein enää kerkiä, mutta josko Lahteen keksittäisiin jotain parannusta.”

Luokassa 20 ainoa osanottaja Petri Fromholdt tuli Peugeot 205 GTI:llään maaliin.

Luokassa 21 oli neljä osanottajaa. Uteliaina odotettiin mm. Risto Laineen vauhtia, joka oli tällä kertaa liikkeellä kauniilla Fiat Ritmo Abarth 130 TC:llä.

Espanjalainen Miguel Diaz Aboiltiz on jo vuosia ajanut Suomessa rallia. Mies on vannoutunut suomalaisrallien fani. Kisamatkat taitavat olla sarjan pisimmät, sillä espanjalainen sukkuloi Suomen ja Espanjan lisäksi välillä Filippiineilläkin liikeasioittensa vuoksi. Aboiltiz on ollut tuttu näky Suomen SM-ralleissa Suomi Cup -luokkien puolella, mutta tänä vuonna lähti mukaan HRT-sarjaan.

Vauhti on miehellä lisääntynyt tasaiseen tahtiin ja Orimattilassakin espanjalainen ajoi luokan pohjat kaikille muille paitsi viimeiselle pätkälle. Luokkavoitto napsahti peräti reilun minuutin erolla Risto Laineeseen.
”Luulen, että lopussa oli ongelmia sytytystulppien mutta myös bensapumpun kanssa. Tilanne hieman hermostutti, mutta onneksi päästiin maaliin – ja vieläpä voitettiin. Olen erittäin onnellinen”, tilitti Aboiltiz.
”Tiet ovat täällä aina hienoja, niin tänäänkin, jos joku väittää muuta, ei ole täällä koskaan käynytkään.

Espanjalaispari ei aja ralleja muualla kuin Suomessa. Miksi niin?
”Why go to hell, when you are in heaven”, vastasi mies eli miksi mennä helvettiin, kun saa olla taivaassa.

Aboiltiz kuitenkin harmitteli heikkoa ”rallipäätään”.
”Nuppi ei pysy aina mukana. Välillä pätkät menevät tosi jouhevasti ja hyvin, sitten välillä en osaa laittaa edes ykköstä silmään. Tänään oli onneksi yksi hyvistä päivistäni.”

Laineen Risto oli Ritmollaan toinen, 10 sekuntia Ville Jauhiaista nopeampana.
”Nyt päästiin Ritmolla ajamaan ekat metrit soralla. Paljon opittiin ja paljon on kehitettävää. Pääpiirteittäin kaikki pelasi ja saatiin hyvät kilometrit alle ennen Lahden EM-kisaa. Ihan semmoisia pikkujuttuja vaan, bensapumppua ja vähän alustaa korjata. Shake-down tuli ajettua”, jutteli Laine.

Luokassa 22 saatiin jobinpostia jo ennen kuin kisa alkoi, kun Audi quattrolla ilmoittautunut Ville Silvasti jäi kisan lähtöön. Huoltojoukoista kerrottiin, että syynä oli ohjaustehostimen ”stefan” pettäminen.

Helsinkiläinen Heikki Viljanen Audi quattrollaan aloitti luokassa väkevimmin. Mika Turkki jäi Viljasen pohja-ajasta 2,8 sekuntia. Sen jälkeen Turkki hallitsi kisaa, ja Viljanen jäi tasaisesti siten, että tauolla neljän pätkän jälkeen Turkki johti 56 sekunnilla. Tauolta Viljaselle tuli aikarangaistusta minuutti ja 40 sekuntia.
"Bensa loppui parisataa metriä ennen taukoa edeltävää huoltoasemaa ja myöhästyttiin sitten tauolta", kertoi Viljanen.
Lopulta ralli jäi kesken viimeiselle erikoiskokeelle.
"Jako meni sekaisin, luultavasti ei mitään suurempaa vikaa ehtinyt tulla."

Mika Turkki voitti ja Teemu Koivisto oli toinen, yli kaksi minuuttia voittajalle hävinneenä.
”Pitkä tauko on ajamisessa ollut, vähän semmoiseksi harjoitteluksi tämä kyllä meni. Lahtea varten haettiin vähän tuntumaa”, jutteli Turkki, joka oli kokonaiskisassa kolmas Peltosen ja Aboiltizin jälkeen.
-KK

Pistetilanne neljän osakisan jälkeen – Top 10
1. Miguel Aboiltiz Suomussalmen UA luokka 21 Ford Escort RS 36 pistettä
2. Juha Selänne UAU luokka 19 Peugeot 205 Rallye 31 pistettä
2. Teemu Koivisto HeiUA luokka 22 Mercedes Benz 280 CE 29 pistettä
4. Ilkka Pohjonen NuUA luokka 19 Skoda Favorit 136 L 24 pistettä
5. Vesa Rissanen PiekUA luokka 21 Ford Escort RS 1600 20 pistettä
5. Petri Fromholdt RiiUA luokka 20 Peugeot 205 GTI 20 pistettä
7. Risto Laine SiAK luokka 19/21 Fiat 127/Ritmo 18 pistettä
8. Heikki Westerlund LamUA luokka 21 Opel Manta 2.0 E 11 pistettä
8. Antero Laine UAU luokka 22 Audi quattro 11 pistettä
8. Tuomo Liukkonen MHJ-RT luokka 22 Mercedes Benz 190 E 11 pistettä
8. Joose Kojo TerUA luokka 21 Opel Ascona A 11 pistettä
8. Esa Peltonen LamUA luokka 19 Toyota Starlet 1300 11 pistettä
8. Mika Turkki ValUA luokka 22 Ford Sierra RS Cosworth 11 pistettä


Historic Rally Club Finland ry, Copyright (c)2017, All Rights Reserved.
Osumalaskuri: 940958